Harri Tuomas Väinämö Kuosmanen

* 2.11.1944

† 8.9.2007

Pääluottamusmies, asentaja, isä ja isoisä Harri Kuosmanen nukkui pois 28.8.2007 lastensa ympäröimänä. Lähiomaisten lisäksi Harria jäivät kaipaamaan Metalliset Groupin Heinäveden tehtaan työtoverit ja Vasemmistoliiton Etelä-Savon piiri sekä Heinäveden Vasemmistoliiton jäsenet.

Harri Kuosmanen syntyi sodan runtelemaan Suomeen syystalvella 1944. Vanhemmat, Martti ja Lyydia (Lyyti) Kuosmanen, olivat juvalaisia pienviljelijöitä. Harrin jälkeen perheeseen syntyivät vielä Reetta (-46), Raimo (-49) ja Kirsikka (-55). Elanto oli niukkaa, mutta jälleenrakennuksen noususuhdanteesta riitti silti vähän jaettavaa Savon korpimaihinkin asti.

Martti oli Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen jäsen ja vuodesta 1959 alkaen skogilaisen TPSL:n aktiivi sekä Päivän Sanomien paikallinen asiamies. Mitä isä ja poika puhuivat keskenään elämästä ja politiikasta talvisissa tukkimetsissä – sitä ei voi tietää, mutta vuodesta 1966 Harri Kuosmasen nimi oli ensin TPSL:n, sitten SKDL:n jäsenluettelossa.

Kansa- ja kansalaiskoulun ja armeijan välillä nuori mies oli työskennellyt jonkin aikaa niin kotitilallaan kuin Taipaleen työväentalolla, mutta lopulta veri oli vetänyt tehdastyön pariin. Pienistä muutaman hengen verstaista tie kävi kohti isoja yrityksiä. Töiden ohessa suoritettu ammattikurssi pätevöitti Harrin aluksi hitsaajaksi ja myöhemmin myös asentaja-koneistajaksi. Idänkaupan kukoistaessa ei kone- ja metalliammattilaisen tarvinnut pelätä työnsä puolesta.

Päämajakaupungissa ei ammatilliseen järjestäytymiseen liikaa kannustettu, mutta Harrin tapauksessa se suorastaan yllytti ottamaan osaa niin ay-toimintaan kuin politiikkaankin. Yhtenä Suomen ensimmäisistä työsuojeluvaltuutetuista Harri Kuosmanen vaikutti välittömästi eteläsavolaisen metalli- ja konepajateollisuuden työoloihin.

Henkilökohtaisessa elämässä tapahtui myös merkittävää edistystä, kun Harri Kuosmanen aloitti iltaoppikoulun 1970-luvun alussa. Koulusta jäi ylioppilastutkinnon lisäksi muistoksi Ilona-niminen tyttöystävä ja sittemmin rouva Kuosmanen. Esikoistytär, Minna, syntyi 1973 ja sai kaksi vuotta myöhemmin Sanna-nimisen pikkusiskon. Perheen iltatähti, Annika, syntyi -81, jolloin Kuosmaset olivat jo muuttaneet uuteen asuinpaikkaansa, Heinävedelle.

Vuonna 1979 Metallilaite Oy (sittemmin Metalliset Group) laajensi toimintaansa Heinävedelle. Uudelle tehtaalle haettiin työvoimaa ja Harri Kuosmanen vastasi kutsuun. Kasvava perhe tarvitsi enemmän tilaa ja sitä saatiin edullisesti tehtaan lähettyviltä. Uudessa asuinkunnassaan Harri lähti heti mukaan kunnallispolitiikkaan ja pääsi 1980 kunnallisvaaleissa valtuustoon SKDL:n edustajana. Vaaliteemanaan hänellä olivat jo tuolloin nuorisotyön ja toisen asteen koulutuksen paikallisten edellytysten parantaminen – asioita, joista hänelläkin oli omakohtaisia kokemuksia Mikkelin ajoiltaan. Metallityöväen liiton aktiivijäsenenä ja valtuutettuna hän oli mukana myös valtakunnanpolitiikassa. Työpaikallaan Harri Kuosmanen eteni ammattiosaston puheenjohtajaksi ja pääluottamusmieheksi. Hän uskoi työntekoon ja piti itse ansaittua tuloa perusoikeutena, jota ei pitänyt horjuttaa pikkuasioiden takia.

Vapaa-aikanaan Harri Kuosmanen oli ahkera hiihtäjä, metsästäjä ja kalamies. Nuorisotoiminnassa hän oli aktiivinen loppuun asti – Etelä-Savon pioneerit oppivat joka vuosi erätaitoja Heinäveden metsissä ja järvillä, mistä hyvästä Harri Kuosmaselle myönnettiin SDPL:n kultainen kunniamerkki vuonna 1999.

Teija Tellervo Tanttari-Mäntylä

* 12.9.1946

† 27.8.2007

Keittäjä Teija Tanttari-Mäntylä kuoli pitkäaikaisen sairauden jälkeen kotonaan Kuhmalahdella. Hän oli 60-vuotias.

Teija Tanttari-Mäntylä syntyi syyskuussa 1946 valkjärveläiseen Tanttarin evakkoperheeseen. Isä, Anselmi, ja äiti, Marjatta, olivat kulkeneet pitkän tien Karjalan kannakselta halki rikotun, köyhän maan, kunnes valtion uusasutustila Sotkamossa muuttui pienen, mutta nopeasti kasvavan perheen kodiksi. Vanhimpana lapsena Teija joutui jo pienestä asti kantamaan paljon vastuuta niin kotieläimistä kuin nuoremmista sisaruksistaan. Sodassa invalidisoitunut isä ei kyennyt tekemään raskaimpia töitä, mistä seurasi välillä ankaraa turhautumista, alkoholinkäyttöä ja raskasmielisyyttä. Marjatta-äidin kuoleminen lapsivuoteeseen 1959 oli Teijan lapsuuden loppu. Hän lähti vain 13-vuotiaana piiaksi enonsa maatilalle Valtimolle. Isäänsä hän ei tavannut enää koskaan.

Elämä Valtimon Sivakkavaaralla ei ollut helppoa. Ismo-eno käytti sisarentytärtään säännöllisesti hyväksi aina siihen asti, kunnes tämä täytti 16 ja muutti Tampereelle tehdastyöläiseksi serkkunsa Eijan kanssa. Myöhemmin, kansalaisopiston elämäkertakurssilla kirjoittamissaan muistelmissa Teija Tanttari-Mäntylä arveli ainakin kertaalleen tulleensa raskaaksi piika-aikanaan, mutta saaneensa keskenmenon jatkuvien pahoinpitelyiden seurauksena.

Tampereella Teija ja Eija olivat elämänhaluinen parivaljakko, jotka raskaan työviikon päätteeksi kävivät tansseissa ja tapailivat nuorukaisia. Linja-autonkuljettaja Olavi Mäntylä tuli mukaan kuvioihin ja häitä juhlittiin Teijan 21-vuotissyntymäpäivänä 12.9.1967. Liitto oli lyhyt ja onneton, sillä Teija ei kyennyt saamaan lapsia ja tuore aviomies oli hyvin väkivaltainen, etenkin humalassa. Eron astuttua voimaan vuonna 1974 Teija Tanttari-Mäntylän elämä oli käännekohdassaan.

Saarioinen Oy haki tuolloin työntekijöitä Sahalahden ruokatehtaalleen. Teija Tanttari-Mäntylä haki paikkaa ja sai sen. Yhtiö koulutti hänet keittäjän ammattiin, jossa hän viihtyi aina vuoteen 2004 asti. Hän vuokrasi Kuhmalahden kunnalta pienen, puulämmitteisen mökin, josta hän pääsi kätevästi polkupyörällä tai bussilla työpaikalleen. 90-luvulla, jolloin Teija Tanttari-Mäntylä oli talouslaman takia useita jaksoja lomautettuna, hän alkoi käydä työnantajansa lähellä olevassa Sahalahden Krouvissa laulamassa karaokea. Hyvän ja kuuluvan lauluäänensä ansiosta hän pääsi muutaman kerran jopa karaokekilpailuihin muun muassa M/S Isabellalle ja Ikaalisten kylpylään.

2000-luvulla Teija Tanttari-Mäntylän kunto alkoi heiketä. Tietyt elämäntapoihin liittyvät sairaudet alkoivat vaikeuttaa työntekoa, minkä vuoksi hänelle ehdotettiin osa-aikaeläkettä. Uusi järjestely toimi hyvin. Teija Tanttari-Mäntylä ehti jo kaavailla siirtyvänsä kokonaan eläkkeelle 2008, jolloin hän olisi voinut myös muuttaa Kangasalalle palvelutaloon. Valitettavasti vain kohtalo oli päättänyt toisin.

Teija Tanttari-Mäntylän naapurit muistavat hänet hiljaisena, omiin oloihinsa vetäytyvänä naisena, joka ei koskaan ollut häiriöksi kellekään.

Tero Viljami Köngäs

* 30.11.1957

† 18.8.2007

Kehitysvammainen taiteilija Tero Köngäs kuoli 49-vuotiaana Porin kaupunginsairaalassa. Kaipaamaan jäivät äiti, isäpuoli, ystävät ja Piharivi-asuntolan asukkaat sekä henkilökunta.

Tero Köngäs syntyi sairaanhoitaja Maarit Alatalo-Könkään ja kuorma-autoilija Heikki Könkään ainoana lapsena 30.11.1957. Viisivuotiaana havaittu aivovaurio oli tehnyt Terosta kehitysvammaisen, joten Maarit-äiti jäi kotiäidiksi hoitamaan lastaan. Vanhemmat toimivat aktiivisesti kehitysvammaisten pohjakoulutuksen resurssien puolesta Porissa.

Vaikka Tero ei koskaan oppinut kunnolla lukemaan, hän pääsi 70-luvun alussa Antinkartanon koulutuskeskukseen opettelemaan kättentaitoja. Laitoksessa hän kohtasi Liisa Erkkilän, joka tutustutti nuoren, kapinahenkisen miehen kuvataiteisiin. Jotain maalaustaitoja Tero oli oppinut jo kotonaan, mutta nyt viimeistään hänen ennakkoluuloton värienkäyttönsä pääsi kukoistamaan.

Tero Köngäs muutti kaupungin tukemaan kehitysvammaisten palveluasuntoon ja jatkoi maalarina. Teoksista saadut vähäiset palkkiot eivät juurikaan muuttaneet Teron elämänlaatua, mutta silkka piirtämisen ja maalaamisen ilo riitti hänelle ja hänen ystävilleen.

Teron lyhyt elämä oli loppuun asti luomisvoimainen. Hänen suurikokoiset, voimakkaasti väritetyt maisemamaalauksensa kertovat vastustamattomalla tavallaan jotain siitä, millaisen ihmisen, ystävän, Porin kaupunki ja koko maailma menetti 18.8.2007.

Minttu Kaisa Emilia Mäentaka

* 24.2.1989

† 28.7.2007

Lupaava kilpatanssija ja Mäkelänrinteen lukion abiturientti Minttu Mäentaka poistui traagisesti keskuudestamme oman käden kautta heinäkuussa. Hänet löydettiin kuolleena opiskelija-asunnostaan maanantai-iltana 30.7.2007. Kaipaamaan jäivät vanhemmat, iso- ja pikkuveli sekä poikaystävä.

Keuruulla 24.2.1989 syntynyt Minttu oli Mäentaan perheen toinen lapsi. Äiti, Marjaana, ja isä, Kauko, pyörittivät omaa urheiluvälineliikettä, mutta osallistuivat myös parhaansa mukaan lastensa elämään. Vilkas ja energinen Minttu oli vanhempiensa silmäterä ja jo nuorena hyvin lahjakas urheilija. Hän voitti suunnistuksen Keski-Suomen piirinmestaruuden 7-12-vuotiaiden sarjassa kaksi kertaa.

Yläasteella Minttu alkoi harrastaa tanssia, jota hän itse kutsui ”maailman hienoimmaksi taidemuodoksi”. Harrastus vei mukanaan ja sai aikaan myös muuton Helsinkiin, jossa Mäkelänrinteen urheilulukio tarjosi parhaimmat puitteet taidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Lukiossa Minttu tapasi myös Vernerin, ensimmäisen poikaystävänsä.

Ystävät tunsivat Mintun perfektionistina, joka vaati itseltään ja läheisiltään paljon, muttei koskaan liikaa. Musiikista, elokuvista ja muodista kiinnostunut Minttu seurasi lisäksi ahkerasti yhteiskunnallisia asioita – hän oli jo Keuruulla ollut kaupungin nuorisovaltuustossa Kokoomuksen edustajana.

Arvo Juho Tenhunen

* 1.7.1961

† 6.8.2007

Valtiotiet. ylioppilas, valtiotieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen katto-organisaatio Kannunvalajien aktiivijäsen ja kunniapuheenjohtaja Juho ”Jussi” Tenhunen menehtyi 6.8. aamuyöllä liikenneonnettomuuden aiheuttamiin vammoihin. Kaipaamaan jäivät vanhemmat, sisar perheineen sekä valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijatoverit ja muut ystävät.

Jussi Tenhunen oli sosiaalinen, iloinen luonne, jonka elämä pyöri paljolti järjestötoiminnassa, opiskelijapolitiikassa ja laajoissa ystäväverkostoissa. Talouslaman iskiessä Suomeen 90-luvun alussa Jussi oli ensimmäisten joukossa organisoimassa neuvontaa ja suoraa raha- ja ruoka-apua pulaan joutuneille opiskelijakollegoilleen. Myöhemmin nämä aloitteet hyväksyttiin osaksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan perustoimintaa. Myös muualla Suomessa otettiin mallia. Ahkera työskentely opiskelijajärjestöissä ja tiedekunnassa verotti Jussin aikaa niin paljon, ettei hän koskaan ehtinyt valmistua. Kesken jäänyt gradu valtio-opin alalta ei koskaan päässyt koristamaan Kansalliskirjaston hyllyjä.

Jussi Tenhunen syntyi Lievestuoreella 1961, mutta muutti vanhempineen jo seuraavana vuonna Ruotsiin, Göteborgiin. Teollisuuskaupungin monikansallisessa sykkeessä Jussi oppi näkemään elämän eri puolia jo nuorena. Hänen vanhempansa, Teuvo ja Anna-Liisa, tekivät pitkiä työpäiviä tehtaalla eivätkä aina ehtineet katsoa vilkkaan poikansa perään. Seikkailut ja jengisodat täyttivät Jussin vapaa-ajan, mutta toisaalta 60-70-luvun Göteborg tarjosi myös hellempiä tunteita. Jussin erityinen ystävä, Markus, jäi hänen rinnalleen aina kuolemaansa asti.

Jussi kävi peruskoulun ja lukion Ruotsissa. Suomeen hän palasi 1980 suorittaakseen täällä varusmiespalveluksensa. Tuoreena reservin vänrikkinä hän, ystävänsä kanssa, perusti Helsinkiin miesten muotivaateliikkeen ja vähän myöhemmin myös pienen ohjelmatoimiston. Kumpikin yritys menestyi melko hyvin, kunnes 1988 Markus menehtyi yllättävään sairauteen. Tämän seurauksena Jussi myi osuutensa yhteisistä liiketoiminnoista ja päätti keskittyä jo 1982 aloittamiinsa valtio-opin opintoihin.

Opiskelijat ja valtiotieteellisen tiedekunnan henkilökunta muistavat Jussin loputtoman energisenä, myötätuntoisena ja järjestelmällisenä henkilönä, joka aina keksi keinon vaikeimpaankin ongelmaan. Hänen jättämänsä aukko voi osoittautua liian suureksi, jotta kukaan voisi sitä lopullisesti paikata.

Alice Desirée Klubb (os. Söderkulla)

* 23.1.1921

† 17.8.2007

Vankiloiden tarkastajana pitkän elämäntyönsä tehnyt Alice Klubb menehtyi raskaan sairauden uuvuttamana Peijas-Rekolan sairaalassa 86-vuotiaana. Kaipaamaan jäivät lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset sekä ”vankilakissa” Otto.

Alice syntyi metsänhoitajan ja emännän kuusilapsiseen perheeseen Suomussalmella. Koti oli vaatimaton, mutta vanhempien aktiivinen toiminta paikallisessa lestadiolaisessa rauhanyhdistyksessä oli omiaan elävöittämään lasten hengenelämää. Samalla se antoi Alicelle eväät elämään, kunnioituksen kaikkia lähimmäisiä kohtaan sekä kurinalaisen, työtäpelkäämättömän luonteenlaadun.

Ollessaan piikomassa apteekkarin perheessä kirkonkylässä Alice luki Mathilda Wreden elämäkerran ja teki päätöksen omistaa elämänsä vankeinhoidolle. Isänsä ja nimismies Koitereisen ohjeistamana hän haki aluksi töihin piiaksi Hämeenlinnan vankilaan, jossa hän avusti myös vankilapastoria. Vasta 22-vuotiaana Alice oli jo kiinnittänyt lääninhallituksen kriminaalihuoltolautakunnan huomion nuhteettomuudellaan, vakaalla kristillisellä vakaumuksellaan ja ahkeruudellaan. Hän oli muun muassa ollut oman toimensa ohella vankilan sielunhoitaja sellaisella menestyksellä, että jopa muutamat vangit kokivat herätyksen kristinuskoon. Pätevyyden työhönsä hän oli saanut käytännön työn kautta ja kirjekurssin välityksellä.

Sotavuosina Alice oli lottana rintamalla, minkä jälkeen hän palasi siviiliammattiinsa ja työskenteli eri vankiloissa sekä Turun Vankimielisairaalassa, jossa hän kohtasi tulevan aviomiehensä, vartija-hoitaja Mauri Klubbin. Pari vihittiin Alicen työtoverin, vankilapastori Lohikosken siunaamana vankilan omassa kappelissa. Liitosta syntyivät lapset Risto (-46), Mirjami (-49), Leena-Maija (-52) sekä Pirkko (-60). Nuorten lasten äitiä ei haluttu antaa työskennellä vaarallisten vankien keskuudessa, joten Alice siirrettiin vankeinhoitolaitoksen hallinto-osastolle. Vuodesta 1957 lähtien hän oli vankiloiden tarkastaja.

Vangit oppivat tuntemaan tarkastaja Klubbin eli ”Aliisa-tädin” myötätuntoisena, asiallisena virkamiehenä, joka pyrki esikuvansa Mathilda Wreden tavoin kohentamaan vankiloiden hygienisia oloja sekä järjestämään vangeille koulutusta, työtä ja sielunhoitoa. Vuonna 1971 hän sai Konnunsuon vankien toverikunnalta lahjaksi kissan, minkä jälkeen erinimiset ”vankilakissat” ovat aina olleet mukana tarkastuskäynneillä.

Alice Klubb jäi eläkkeelle 1985, mutta jatkoi vierailujaan vankiloissa. Hänelle myönnettiin Suomen Toverikuntien Yhdistyksen kunniamerkki 1998.