Tero Viljami Köngäs

* 30.11.1957

† 18.8.2007

Kehitysvammainen taiteilija Tero Köngäs kuoli 49-vuotiaana Porin kaupunginsairaalassa. Kaipaamaan jäivät äiti, isäpuoli, ystävät ja Piharivi-asuntolan asukkaat sekä henkilökunta.

Tero Köngäs syntyi sairaanhoitaja Maarit Alatalo-Könkään ja kuorma-autoilija Heikki Könkään ainoana lapsena 30.11.1957. Viisivuotiaana havaittu aivovaurio oli tehnyt Terosta kehitysvammaisen, joten Maarit-äiti jäi kotiäidiksi hoitamaan lastaan. Vanhemmat toimivat aktiivisesti kehitysvammaisten pohjakoulutuksen resurssien puolesta Porissa.

Vaikka Tero ei koskaan oppinut kunnolla lukemaan, hän pääsi 70-luvun alussa Antinkartanon koulutuskeskukseen opettelemaan kättentaitoja. Laitoksessa hän kohtasi Liisa Erkkilän, joka tutustutti nuoren, kapinahenkisen miehen kuvataiteisiin. Jotain maalaustaitoja Tero oli oppinut jo kotonaan, mutta nyt viimeistään hänen ennakkoluuloton värienkäyttönsä pääsi kukoistamaan.

Tero Köngäs muutti kaupungin tukemaan kehitysvammaisten palveluasuntoon ja jatkoi maalarina. Teoksista saadut vähäiset palkkiot eivät juurikaan muuttaneet Teron elämänlaatua, mutta silkka piirtämisen ja maalaamisen ilo riitti hänelle ja hänen ystävilleen.

Teron lyhyt elämä oli loppuun asti luomisvoimainen. Hänen suurikokoiset, voimakkaasti väritetyt maisemamaalauksensa kertovat vastustamattomalla tavallaan jotain siitä, millaisen ihmisen, ystävän, Porin kaupunki ja koko maailma menetti 18.8.2007.

Minttu Kaisa Emilia Mäentaka

* 24.2.1989

† 28.7.2007

Lupaava kilpatanssija ja Mäkelänrinteen lukion abiturientti Minttu Mäentaka poistui traagisesti keskuudestamme oman käden kautta heinäkuussa. Hänet löydettiin kuolleena opiskelija-asunnostaan maanantai-iltana 30.7.2007. Kaipaamaan jäivät vanhemmat, iso- ja pikkuveli sekä poikaystävä.

Keuruulla 24.2.1989 syntynyt Minttu oli Mäentaan perheen toinen lapsi. Äiti, Marjaana, ja isä, Kauko, pyörittivät omaa urheiluvälineliikettä, mutta osallistuivat myös parhaansa mukaan lastensa elämään. Vilkas ja energinen Minttu oli vanhempiensa silmäterä ja jo nuorena hyvin lahjakas urheilija. Hän voitti suunnistuksen Keski-Suomen piirinmestaruuden 7-12-vuotiaiden sarjassa kaksi kertaa.

Yläasteella Minttu alkoi harrastaa tanssia, jota hän itse kutsui ”maailman hienoimmaksi taidemuodoksi”. Harrastus vei mukanaan ja sai aikaan myös muuton Helsinkiin, jossa Mäkelänrinteen urheilulukio tarjosi parhaimmat puitteet taidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Lukiossa Minttu tapasi myös Vernerin, ensimmäisen poikaystävänsä.

Ystävät tunsivat Mintun perfektionistina, joka vaati itseltään ja läheisiltään paljon, muttei koskaan liikaa. Musiikista, elokuvista ja muodista kiinnostunut Minttu seurasi lisäksi ahkerasti yhteiskunnallisia asioita – hän oli jo Keuruulla ollut kaupungin nuorisovaltuustossa Kokoomuksen edustajana.

Arvo Juho Tenhunen

* 1.7.1961

† 6.8.2007

Valtiotiet. ylioppilas, valtiotieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen katto-organisaatio Kannunvalajien aktiivijäsen ja kunniapuheenjohtaja Juho ”Jussi” Tenhunen menehtyi 6.8. aamuyöllä liikenneonnettomuuden aiheuttamiin vammoihin. Kaipaamaan jäivät vanhemmat, sisar perheineen sekä valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijatoverit ja muut ystävät.

Jussi Tenhunen oli sosiaalinen, iloinen luonne, jonka elämä pyöri paljolti järjestötoiminnassa, opiskelijapolitiikassa ja laajoissa ystäväverkostoissa. Talouslaman iskiessä Suomeen 90-luvun alussa Jussi oli ensimmäisten joukossa organisoimassa neuvontaa ja suoraa raha- ja ruoka-apua pulaan joutuneille opiskelijakollegoilleen. Myöhemmin nämä aloitteet hyväksyttiin osaksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan perustoimintaa. Myös muualla Suomessa otettiin mallia. Ahkera työskentely opiskelijajärjestöissä ja tiedekunnassa verotti Jussin aikaa niin paljon, ettei hän koskaan ehtinyt valmistua. Kesken jäänyt gradu valtio-opin alalta ei koskaan päässyt koristamaan Kansalliskirjaston hyllyjä.

Jussi Tenhunen syntyi Lievestuoreella 1961, mutta muutti vanhempineen jo seuraavana vuonna Ruotsiin, Göteborgiin. Teollisuuskaupungin monikansallisessa sykkeessä Jussi oppi näkemään elämän eri puolia jo nuorena. Hänen vanhempansa, Teuvo ja Anna-Liisa, tekivät pitkiä työpäiviä tehtaalla eivätkä aina ehtineet katsoa vilkkaan poikansa perään. Seikkailut ja jengisodat täyttivät Jussin vapaa-ajan, mutta toisaalta 60-70-luvun Göteborg tarjosi myös hellempiä tunteita. Jussin erityinen ystävä, Markus, jäi hänen rinnalleen aina kuolemaansa asti.

Jussi kävi peruskoulun ja lukion Ruotsissa. Suomeen hän palasi 1980 suorittaakseen täällä varusmiespalveluksensa. Tuoreena reservin vänrikkinä hän, ystävänsä kanssa, perusti Helsinkiin miesten muotivaateliikkeen ja vähän myöhemmin myös pienen ohjelmatoimiston. Kumpikin yritys menestyi melko hyvin, kunnes 1988 Markus menehtyi yllättävään sairauteen. Tämän seurauksena Jussi myi osuutensa yhteisistä liiketoiminnoista ja päätti keskittyä jo 1982 aloittamiinsa valtio-opin opintoihin.

Opiskelijat ja valtiotieteellisen tiedekunnan henkilökunta muistavat Jussin loputtoman energisenä, myötätuntoisena ja järjestelmällisenä henkilönä, joka aina keksi keinon vaikeimpaankin ongelmaan. Hänen jättämänsä aukko voi osoittautua liian suureksi, jotta kukaan voisi sitä lopullisesti paikata.

Alice Desirée Klubb (os. Söderkulla)

* 23.1.1921

† 17.8.2007

Vankiloiden tarkastajana pitkän elämäntyönsä tehnyt Alice Klubb menehtyi raskaan sairauden uuvuttamana Peijas-Rekolan sairaalassa 86-vuotiaana. Kaipaamaan jäivät lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset sekä ”vankilakissa” Otto.

Alice syntyi metsänhoitajan ja emännän kuusilapsiseen perheeseen Suomussalmella. Koti oli vaatimaton, mutta vanhempien aktiivinen toiminta paikallisessa lestadiolaisessa rauhanyhdistyksessä oli omiaan elävöittämään lasten hengenelämää. Samalla se antoi Alicelle eväät elämään, kunnioituksen kaikkia lähimmäisiä kohtaan sekä kurinalaisen, työtäpelkäämättömän luonteenlaadun.

Ollessaan piikomassa apteekkarin perheessä kirkonkylässä Alice luki Mathilda Wreden elämäkerran ja teki päätöksen omistaa elämänsä vankeinhoidolle. Isänsä ja nimismies Koitereisen ohjeistamana hän haki aluksi töihin piiaksi Hämeenlinnan vankilaan, jossa hän avusti myös vankilapastoria. Vasta 22-vuotiaana Alice oli jo kiinnittänyt lääninhallituksen kriminaalihuoltolautakunnan huomion nuhteettomuudellaan, vakaalla kristillisellä vakaumuksellaan ja ahkeruudellaan. Hän oli muun muassa ollut oman toimensa ohella vankilan sielunhoitaja sellaisella menestyksellä, että jopa muutamat vangit kokivat herätyksen kristinuskoon. Pätevyyden työhönsä hän oli saanut käytännön työn kautta ja kirjekurssin välityksellä.

Sotavuosina Alice oli lottana rintamalla, minkä jälkeen hän palasi siviiliammattiinsa ja työskenteli eri vankiloissa sekä Turun Vankimielisairaalassa, jossa hän kohtasi tulevan aviomiehensä, vartija-hoitaja Mauri Klubbin. Pari vihittiin Alicen työtoverin, vankilapastori Lohikosken siunaamana vankilan omassa kappelissa. Liitosta syntyivät lapset Risto (-46), Mirjami (-49), Leena-Maija (-52) sekä Pirkko (-60). Nuorten lasten äitiä ei haluttu antaa työskennellä vaarallisten vankien keskuudessa, joten Alice siirrettiin vankeinhoitolaitoksen hallinto-osastolle. Vuodesta 1957 lähtien hän oli vankiloiden tarkastaja.

Vangit oppivat tuntemaan tarkastaja Klubbin eli ”Aliisa-tädin” myötätuntoisena, asiallisena virkamiehenä, joka pyrki esikuvansa Mathilda Wreden tavoin kohentamaan vankiloiden hygienisia oloja sekä järjestämään vangeille koulutusta, työtä ja sielunhoitoa. Vuonna 1971 hän sai Konnunsuon vankien toverikunnalta lahjaksi kissan, minkä jälkeen erinimiset ”vankilakissat” ovat aina olleet mukana tarkastuskäynneillä.

Alice Klubb jäi eläkkeelle 1985, mutta jatkoi vierailujaan vankiloissa. Hänelle myönnettiin Suomen Toverikuntien Yhdistyksen kunniamerkki 1998.